Author: admin_hmvv

Gronlund Palvelut on tänäkin vuonna mukana Alihankintamessujen yhteydessä järjestettävässä AlihankintaHEAT-tapahtumassa. Vuosi sitten samassa tapahtumassa käynnistynyt digitalisaatioprojekti on edennyt pilottivaiheeseen ja otettu AILI-nimisenä sovelluksena käyttöön Gronlundilla. Tänä vuonna Gronlund haastoi start-up-yrityksiä kehittämään lisätyn todellisuuden käyttökohteita siivousalalle. Tavoitteena onkin siis viedä AILI seuraavalle tasolle. ”Uusien sovellusten käyttökynnys voi joskus olla korkea ja käyttö tuntua vaikealta. Tämän vuoden AlihankintaHEAT-haasteessa olemme lähteneet lisätyn todellisuuden ratkaisujen avulla madaltamaan uuden teknologian käyttökynnystä, parantamaan työtyytyväisyyttä ja myös asiakaskokemusta. Lisätyn todellisuuden saaminen osaksi AILIa parantaa siis sovelluksen intuitiivista käyttöä”, kuvailee Gronlund Palveluiden toimitusjohtaja Tiina Holopainen. Gronlundin kanssa projektia vie eteenpäin Fuusio Labs Oy.  AILI neuvoo kohti stressittömämpää siivousta  Meillä Gronlundilla modernin teknologian...

Tekniikan lisensiaatti, eMBA Riitta Varpe on aloittanut Gronlund Palveluiden hallituksen jäsenenä 3.5.2018.  Varpe on työskennellyt EK:n toiseksi suurimman jäsenliiton, Palvelualojen työnantajat Palta ry:n, toimitusjohtajana vuodesta 2011. Hänen eläköitymisensä on sovittu kesäkuulle 2018. Urallaan Varpe on toiminut sekä vientiteollisuuden esimies- ja johtotehtävissä että julkisen sektorin palveluksessa johtaen Tampereen kaupungin elinkeinoasioita, Pirkanmaan TE-keskusta ja ELY-keskusta. Aiemmin Varpe on työskennellyt myös Yhdysvalloissa ja Belgiassa. – Riitta Varpe tuo mukanaan laajaa kokemusta niin strategisesta suunnittelusta ja johtamisesta, palvelualoista ja digimurroksesta kuin Pirkanmaan elinkeinoelämästäkin. Odotamme innolla työskentelyä hänen kanssaan, kertoo Gronlund Palvelut Oy:n toimitusjohtaja Tiina Holopainen. Gronlund Palveluiden hallituksessa jatkavat hallituksen puheenjohtaja, Gronlund Palveluiden omistaja Timo Holopainen sekä...

[vc_row css_animation="" row_type="row" use_row_as_full_screen_section="no" type="full_width" angled_section="no" text_align="left" background_image_as_pattern="without_pattern"][vc_column][vc_row_inner row_type="row" type="full_width" text_align="left" css_animation=""][vc_column_inner][vc_column_text]Me, Gronlund Palvelut Oy, etsimme noin 15 kesätyöntekijää osaksi tiimiämme kesällä 2018. Kesätyö sisältää siivousta erilaisissa kohteissa Pirkanmaan alueella.  Haemme aamuvirkkuja, innokkaita, täsmällisiä ja vastuullisia kesätyöntekijöitä. Useimmissa kohteissa työt alkavat jo kello 6 aamulla ja työt tehdään asiakkaan aikatauluihin sopien. Aikainen aloitus tarkoittaa myös aikaista lopetusta - sinulle jää siis aikaa myös nauttia kesäpäivistä. Pystymme myös tarjoamaan viikonloppuvapaita - voit siis suunnitella kesällesi myös muuta tekemistä kuin kesätyön! Kesätyöntekijänä Gronlund Palveluissa opit asiakaspalvelutaitoja, itsenäistä työskentelyä sekä kykysi organisoida vahvistuu. Näistä taidoista on sinulle varmasti hyötyä tulevaisuudessa! Tarjoamme myös mahdollisuuden jatkaa kesän jälkeen...

Gronlund Palvelut on ryhtynyt Tampereen Lastenklinikan Tuki ry:n pääyhteistyökumppaniksi. Yritys teki ison lahjoituksen vastasyntyneiden teho-osaston älylasihankintaan, joka on Tampereen Lastenklinikan Tuki ry:n tämän hetken pääkeräyskohde. Älylasit tulevat uudelle vastasyntyneiden teho-osastolle turvaamaan vauvojen rauhaa ja perheiden yksityisyyttä, koska ne voidaan himmentää läpinäkymättömiksi väliseiniksi hoitomoduulien väliin. Älylasit hankitaan kokonaan lahjoitusvaroin, ja niiden kokonaishinta on 180 000 €. Hankintasummasta puuttuu Gronlund Palveluiden suurlahjoituksen jälkeen vielä 65 000 €, jonka lahjoittamiseen yrityksen toimitusjohtaja Tiina Holopainen kannustaa nyt muita Pirkanmaan yrityksiä. – Jos edes puolet pirkanmaalaisista yrityksistä lähtisi mukaan, olisimme jo aika pitkällä! Ei kaikkien tarvitse lahjottaa isoja summia, sillä pienistä puroistahan ne varat syntyvät, Holopainen kannustaa....

[vc_row row_type="row" use_row_as_full_screen_section="no" type="full_width" angled_section="no" text_align="left" background_image_as_pattern="without_pattern" css_animation=""][vc_column][vc_row_inner row_type="row" type="full_width" text_align="left" css_animation="" css=".vc_custom_1494227369308{margin-right: 30px !important;margin-left: 30px !important;}"][vc_column_inner][vc_column_text] Gronlund Palvelut on lahjoittanut Pirkanmaan Lintutieteelliselle Yhdistykselle 200 linnunpönttöä. Luonto- ja ympäristöarvoja vaaliva yritys halusi ohjata lahjoituksensa suomalaiselle luonnolle.  Linnunpönttölahjoituksen innoittajana toimi Yle Luonnon Miljoona linnunpönttöä -kampanja, jonka tarkoituksena oli kerätä valtakunnallisesti kokoon miljoona linnunpönttöä lintujen pesimäpaikoiksi. – Huomasimme kampanjan lukuja tutkiessamme, että Tampereen alueella pönttöjä oli suhteessa harmillisen vähän. Siksi päätimme antaa oman panoksemme paikallisten lintujen hyväksi, kertoo Gronlund Palveluiden toimitusjohtaja Tiina Holopainen. Vaikka miljoonan pöntön raja saatiin Suomessa rikki kuluvan vuoden helmikuussa, on pöntöille suuri tarve jatkossakin. – Olemme erittäin tyytyväisiä Gronlund Palveluilta saamaamme lahjoitukseen. Nykyinen...

Etsimme noin 15-20 kesätyöntekijää osaksi tiimiämme kesällä 2016. Kesätyö sisältää siivousta erilaisissa kohteissa Tampereen alueella.  Haemme aamuvirkkuja, innokkaita, täsmällisiä ja vastuullisia kesätyöntekijöitä. Useimmissa kohteissa työt alkavat jo kello 6 aamulla ja työt tehdään asiakkaan aikatauluihin sopien. Aikainen aloitus tarkoittaa myös aikaista lopetusta - sinulle jää siis aikaa myös nauttia kesäpäivistä. Pystymme myös tarjoamaan viikonloppuvapaita - voit siis suunnitella kesällesi myös muuta tekemistä kuin kesätyön! Kesätyöntekijänä Gronlund Palveluilla opit asiakaspalvelutaitoja, itsenäistä työskentelyä sekä kykysi organisoida vahvistuu. Näistä taidoista on sinulle varmasti hyötyä tulevaisuudessa!  Tarjoamme myös mahdollisuuden jatkaa kesän jälkeen tuuraajana/ tarvittaessa töihin kutsuttavan työntekijän roolissa. Pystymme tarjoamaan tunteja, jotka sopivat opiskeluiden ohelle. Kerro meille...

Gronlund Palvelut Oy oli mukana Taloustutkimus Oy:n kevättalvella 2015 toteuttamassa Siivouspalveluiden imagot -tutkimuksessa. Gronlund Palvelut sai tutkimuksessa parhaan suositteluindeksin eli yritystä ollaan eniten valmiita suosittelemaan. Lisäksi Gronlund Palveluilla oli tutkimuksen toiseksi paras yleisarvosana.   Siivouspalveluiden imagot -tutkimus toteutettiin kirjekyselynä osana Tampereen seudun päättäjät 2015 -monitilaajatutkimusta. Siivouspalveluja koskevan tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Tampereen seudun yrityspäättäjien mielipiteitä alueella toimivista siivousyrityksistä. Tutkimuksessa oli mukana yhteensä 11 siivousalan yritystä Tampereelta ja sen ympäristökunnista. Tutkimukseen vastasi yhteensä hieman alle 200 yrityspäättäjää.   Gronlund Palvelut sai tutkimuksessa parhaan suositteluindeksin eli tutkimukseen vastanneet ovat eniten valmiita suosittelemaan yritystä eteenpäin.   -Olemme todella iloisia saamistamme tutkimustuloksista. Se, että meitä ollaan eniten valmiita suosittelemaan, kertoo...

Gronlund Palveluiden vuoden 2015 kesätyöntekijät on valittu. Hakijoita oli tänä vuonna ennätysmäärä, 197 kappaletta, joista 20 tuli valituksi.   Kaikilla hakemuksen jättäneillä oli mahdollisuus tulla huhtikuun puolivälissä työhaastatteluun toimistollemme. 135 hakijaa käyttikin tämän mahdollisuuden. Hakijoiden taso oli korkea, ja valitettavasti paljon erinomaisia hakijoita jäi ilman kesätyöpaikkaa.   Gronlund Palveluille on jo kymmenen vuoden ajan ollut tärkeää tarjota töitä myös nuorille työntekijöille. Olemme tänäkin vuonna mukana Vastuullinen kesäduuni 2015 -kampanjassa, jonka tarkoituksena on haastaa työnantajat tarjoamaan 14–29-vuotiaille nuorille enemmän ja laadukkaampia kesätyöpaikkoja. Kesätöiden lisäksi tarjoamme harjoittelupaikan neljälle alle 18-vuotiaalle harjoittelijalle.   Kiitämme kaikkia hakijoita kiinnostuksesta kesätyöpaikkojamme kohtaan ja toivotamme uudet kesätyöntekijämme lämpimästi tervetulleiksi joukkoomme!...