Gronlund Palvelut Tampereen Lastenklinikan Tuki ry:n pääyhteistyökumppaniksi

26 touko Gronlund Palvelut Tampereen Lastenklinikan Tuki ry:n pääyhteistyökumppaniksi

Gronlund Palvelut on ryhtynyt Tampereen Lastenklinikan Tuki ry:n pääyhteistyökumppaniksi. Yritys teki ison lahjoituksen vastasyntyneiden teho-osaston älylasihankintaan, joka on Tampereen Lastenklinikan Tuki ry:n tämän hetken pääkeräyskohde. Älylasit tulevat uudelle vastasyntyneiden teho-osastolle turvaamaan vauvojen rauhaa ja perheiden yksityisyyttä, koska ne voidaan himmentää läpinäkymättömiksi väliseiniksi hoitomoduulien väliin.

 

Älylasit hankitaan kokonaan lahjoitusvaroin, ja niiden kokonaishinta on 180 000 €.

 

Hankintasummasta puuttuu Gronlund Palveluiden suurlahjoituksen jälkeen vielä 65 000 €, jonka lahjoittamiseen yrityksen toimitusjohtaja Tiina Holopainen kannustaa nyt muita Pirkanmaan yrityksiä.

 

– Jos edes puolet pirkanmaalaisista yrityksistä lähtisi mukaan, olisimme jo aika pitkällä! Ei kaikkien tarvitse lahjottaa isoja summia, sillä pienistä puroistahan ne varat syntyvät, Holopainen kannustaa.